Etusivu

Helsingin tapahtuma

Tapahtumat

Tapahtumien järjestäjille

Medialle

Kertomuksia

Taustaa

Kumppanit

Lisätietoja

Svenska

English

                                                                                                                                                       

Expology Oy on vuoden 2008 koulutusmyönteisin työyhteisö

Julkaisuvapaa 30.9. klo 14

Vuoden koulutusmyönteisimmäksi työyhteisöksi on valittu kohtaamispaikkaviestintään erikoistunut helsinkiläinen markkinointitoimisto Expology Oy. Aikuisopiskelijan viikon valintaraadin mukaan Expology on malliesimerkki yrityksestä, jossa henkilöstöä tuetaan ja kannustetaan osaamisensa kehittämiseen.

Erityisen ansiokkaana raati piti sitä, että pienessä yrityksessä panostetaan koulutukseen ja henkilöstön hyvinvointiin kouluttautumalla yhdessä. Yhdessä oppiminen edistää opitun siirtymistä yrityksen käytäntöihin, kun koko työyhteisö sitoutuu uudistumiseen. Myös työaikaa on mahdollista käyttää opiskeluun.

Expology (www.expology.fi) on markkinointitoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen kohtaamispaikkaviestintää. Yhtiö on toiminut vuodesta 2000 lähtien, ja se on kasvanut neljän hengen toimistosta 14 työntekijää työllistäväksi yritykseksi.

Toimitusjohtaja Mika Lehtisen mukaan jatkuva koulutus ja henkilöstön kehittäminen ovat Expologyssä kasvun hallinnan väline, ja uuden oppiminen näkyy konkreettisesti jokapäiväisessä työssä.

”Oppiminen heijastuu myös asiakastyössä, sillä tarjoamamme ratkaisut perustuvat aina asioiden näkemiseen uudella tavalla, ja useimmissa asiakasprojekteissamme halutun muutoksen tavoitteet määritellään oppimisen ja tekemisen kautta. Toimialan jatkuvan muuttumisen takia osaava ja motivoitunut henkilöstö on välttämätön voimavara, jos haluaa menestyä ja kehittyä yrityksenä. Usein puhutaan esimerkiksi IT-alan koulutustarpeista, mutta uuden oppiminen on aivan yhtä tärkeää myös luovissa asiantuntijaorganisaatioissa”, Lehtinen kertoo.

Vuosi 2008 on Expologyssä kehittämisen vuosi. Toiminnalliset prosessit on arvioitu uudelleen, ja toimintaa tukemaan on käynnistetty vuoteen 2009 jatkuva koko henkilöstön kehittämis- ja työhyvinvointiprojekti. Työntekijöitä kannustetaan kouluttautumaan myös omaehtoisesti. Kehittämisprojektin avulla pyritään lisäämään henkilöstön työviihtyvyyttä, luovuutta, oppimiskykyä ja siten mahdollistaa jatkuva uudistuminen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mika Lehtinen, Expology Oy, puh. 0400 303 656, mika@expology.fi
Aikuisopiskelijan viikon projektipäällikkö Helena Miettinen, puh. 0400 241 753, helena.miettinen@aike.fi


Expologyn kuvat löydät tästä.

 

   
    Junita