Etusivu

Päätapahtuma

Tapahtumat

Tapahtumien järjestäjille

Medialle

Kertomuksia

Taustaa

Kumppanit

Lisätietoja

Svenska

English

Vuoden 2009 Aikuisopiskelijan viikon päätapahtuma järjestettiin 6.−7.10.2009 Vanhalla Ylioppilastalolla

Aikuisopiskelijan viikkoa juhlistettiin tänä vuonna aivan Helsingin ytimessä. Mukana päälavan ohjelmassa olivat muun muassa näyttelijät Lorenz Backman ja Juha Veijonen, psykologi Pirkko Lahti, professori Kirsti Lonka, muotisuunnittelija Annikki Karvinen sekä Julio Romero salsayhtyeineen. Lisäksi lavalla nähtiin Suomen Yrittäjien paneeli sekä keskustellaan elämästä irtisanomisen jälkeen.

Lavalla ja muuallakin talossa nähtiin lisäksi aikuiskoulutusta tarjoavien oppilaitosten työnäytöksiä sekä tarjottiin kiinnostuneille neuvontapalveluja alakerran urakahvilassa.

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille koulutuksesta kiinnostuneille aikuisille ja siihen on yleisöllä vapaa pääsy!

Tästä tarkempi ohjelma.

Tästä taas painokelpoinen ohjema.

Lämmin kiitos tapahtumaan osallistuneille! Erityiskiitokset voitte lukea tästä.

 

Kuvia päätapahtumasta

   

 The Bad Ass Brass             TTS-koulutuksen verhoilijat työnsä ääressä

  

Tilaisuuden juonsivat Elina         Sarjakuvataiteilija Pertti Jarla signeeraa 

Knihtilä ja Veeti Kallio             fingerpori-sarjakuviaan

 

Marketta Mattilan vetämä keskustelu Potkut 50-vuotiaana - mikä eteen? kiinnosti

 

 

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

Mukana vuoden 2009 valtakunnallisessa päätapahtumassa olivat

  • Amiedu
  • Adulta
  • Axxell
  • Edupoli
  • Diak
  • Helsingin Diakoniaopisto
  • TTS koulutus
  • JAKK
  • Helsingin yliopiston aikuiskoulutus
  • Koulutusrahasto
  • HUMAK
  • Keuda
  • Työhyvinvointifoorumi (STM)
  • Hyria koulutus Oy
  • CIMO
  • Omnia
  • Keskuspuiston ammattiopisto

  • Avoin amk
  • Teatterikorkeakoulu
  • Opin ovet -hankekokonaisuus
  • Opetushallitus
  • Pohjois-Karjalan Aikuisopisto
  • MJK-koulutuskeskus ry.
  • Eiran aikuislukio
  • Aducate koulutus- ja kehittämispalvelu / Itä-Suomen yliopisto

  • Next Step -koulutus- ja työpaikkamessut 2010  /

          Ammattiin Opiskelevat -SAKKI ry

  • Helsingin TE-toimisto
  • Suomen Yrittäjät ry.
  • Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus
  • Luovasti.fi Helsingin Sanomat
  • Opetusministeriö
  • Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö
  • KJY 
  • AIKE Oy 
  • Suomalainen kirjakauppa

 

Päätapahtuman pääyhteistyökumppanina toimi

 

 

           

Oppia ja oivalluksia!

           

          ? koska yhteistyökyky ja osaaminen on valttia!

 

 

Vuoden 2008 päätapahtuman antia löydät tästä alta

Aikuisopiskelijan viikon päätapahtuma on onnistuneesti takana. Monipuolinen tilaisuus järjestettiin tiistaina ja keskiviikkona Helsingissä Sanomatalon Mediatorilla teemalla "Näytä kyntesi - hullaannu opiskelusta".

Päivien aikana julkistettiin muun muassa vuoden 2008 aikuisopiskelija ja vuoden koulutusmyönteisin työyhteisö. Palkinnot pokkasivat Jukka Järvinen ja Expology Oy. Lue tästä lisää.

Katso kuvia päätapahtumasta täältä.

Tilaisuuden ohjelman löydät tästä.

Vuoden 2008 Aikuiskoulutuslehti kertoi mielenkiintoisista ihmisistä, ilmiöistä ja päätapahtumaan osallistuneista tahoista. Lataa lehti täältä.

Jos haluat tietää millaisen kutsukortin teimme, tai siis Tomi Riionheimo teki, se löytyy tästä.

 

Meidät kaikki tapasit päätapahtumassa!

  • Helsingin kaupunki
  • Opteam
  • Helsingin yliopiston Avoin yliopisto
  • Adulta
  • Edupoli
  • TTS koulutus
  • Koulutuskeskus Salpaus
  • JAKK
  • Työterveyslaitos
  • Karis Kurscenter
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Omnia ja Urabaari
  • Keuda
  • Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry.
  • CIMO
  • Työväen Sivistysliitto TSL ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry.
  • Opintoluotsi.fi, taydennyskoulutus.fi, avoinyliopisto.fi
  • MJK-Koulutuskeskus ry/MJK-instituutti
  • YA! – Yrkesakademin i Österbotten
  • Diak
  • Pohjois-Karjalan Aikuisopisto
  • Erilaisten oppijoiden liitto
  • Helsingin Diakoniaopisto
  • Työvoimatoimisto
  • Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö
  • Koulutusrahasto
  • Humak
  • Helsingin Sanomat
  • AIKE Oy

 

Yhteistyössä myös Suomen Yrittäjät ry., HEO – Helsingin Evankelinen Opisto, Helsingin työväenopisto ja opetusministeriö.

Kiitos kaikille tapahtuman tekijöille ja tulijoille!

Erityiskiitokset voit lukea tästä.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimi

   
    Junita